The Scent of Mint and Roses - life in a garden in the making

"Ajan pysäyttäminen ei ole puutarhan idea, vaan kaiken aikaa eteenpäin virtaavista ja muuttuvista, varsin välähdysmäisistä hetkistä nauttiminen." (Mari Mörö: Melkein kaikki itää - puutarhaa pihan täydeltä)
"Garden is not about pausing time but enjoying the constantly forward flowing transient moments."

Tervetuloa aloittelevan bloggaajan ja kotipuutarhurin maailmaan! Welcome to a beginner blogger and amateur gardener's world!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lumikärhö kukkii - Summer snow


Lumikärhö 'Paul Farges' yllätti kukinnallaan, vaikka ollaan jo lokakuussa ja lehdet varisevat puista. Istutin tämän isokasvuisen liaanin kasvamaan sirotuomipihlajaan, joka toukokuussa kukkiessaan on kuin morsian. Toivon lumikärhön tuovan jatkoa tähän ihanuuteen. Olen muutenkin alkanut innostua kärhöistä. Ainuttakaan isokukkaista loistokärhöä ei tosin puutarhastani löydy, vaan olen mieltynyt pienikukkaisiin kärhöihin ja etenkin viinikärhöihin. Kärhöostoksilla tänä vuonna kävin kesäkuun alussa, kun olin Käpylässä seuraamassa tyttöni pelejä Stadi-cupissa. Kiitokset vain Börje Frille ja Sofianlehdon puutarhakeskukselle upeasta kärhövalikoimasta. Mukaani silloin lähtivät tämä kyseinen lumikärhö, viinikärhö 'Little Butterfly' ja siperiankärhön risteytys 'Albina Plena'. Kävin Sofianlehdossa toistamiseen vielä syyskuussa - taas kerran jalkapalloturnauksesta omille teilleni harhautuneena. Sillä kertaa ostin sisääntuloa koristamaan ruotsalaisen Atragene-Ryhmän 'Columellan'. The clematis 'Paul Farges' aka Summer Snow surprised me with its flowers in October when most of the leaves are already falling. This is a Vitalba group clematis with small white flowers. I planted it this summer to climb in the Snowy Mespilus which blossoms with thousands of small white flowers in May. This summer also marked my growing interest in clematises. Sofianlehto garden center has the widest variety of clematises in Finland thanks to its owner Mr Börje Fri who is a charming older gentleman. I got to visit him twice this summer because my daughter is an eager soccer player and she had tournaments near the nursery. And the additions to my own collection this year: 'Albina Plena' from the Alpina group and 'Little Butterfly' and 'Columella' from the Atragene group.

Tässä tuoksuvan pensaskärhön eli Clematis rectan siroja siemenhahtuvia. Sen kukat ovat hyvin samanlaiset kuin mantsuriankärhössä. These are the delicate seed heads of the fragrant Bush Clematis Clematis recta. Its flowers resemble those of the Manchurian Clematis.

Lisään tähän vielä pari kuvaa kesältä lempikärhöistäni. Tässä köynnöskujalla kasvaa mantsuriankärhö. Se puhkeaa valkeaan kukkapilveen kesä-heinäkuussa, ja kukinta jatkuu pitkään. Sofianlehdosta hakemani kolme taimea istutin kesällä 2008, ja ne ovat kasvaneet ja kukkineet hyvin, vaikka paikka on puolivarjoinen-varjoinen ja niukkaravinteinen. These two pictures are my favorite clematises. Above is the Manchurian Clematis climbing in the iron archway. Its foamy flowers are an irresistible sight in June-July. I planted my three plants bought at Sofianlehto garden center in summer 2008, and they have thrived even though the spot is half shade-shade with rather meager soil.

Tämä kukkapilvi puolestaan kuuluu viinikärhö 'Purpurea Plena Elegansille'. Kuva on syyskuulta, eli kun kukinta alkaa elokuussa, se myös jatkuu pitkään. Tämä upea perennoiva kärhö on peräisin jo 1800-luvulta. Se on harvoja kerrannaiskukkaisia kärhöjä. This plume of flowers belongs to 'Purpurea Plena Elegans' of the Viticella group. The picture has been taken in September, but the bloom starts already in August. This stunning deciduous climber dates back to the 19th century. It's also one of the few double-flowered clematises.

2 kommenttia:

  1. Ooooiiih - mun on pakko saada nuo kärhöt!!! Aivan upeat!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Cosmos. Olen jo suunnitellut uusia viinikärhöjä ensi kesäksi. Ei vaan malttaisi odottaa:).

    VastaaPoista